Skip to main content

Kansainvälinen äidinkielen päivä 21. helmikuuta! - Nyheter / Binogi nyheter - Binogi Support

feb. 21 2022

Kansainvälinen äidinkielen päivä 21. helmikuuta!

Authors list

Mahdollisuus käydä koulua omalla äidinkielellä ei ole mikään itsestäänselvyys, mutta tutkimukset osoittavat, että äidinkielen käytöllä on tärkeä rooli oppimisessa. Tänään on aika viettää Kansainvälistä äidinkielen päivää! Päivän tarkoituksena on edistää kielellistä moninaisuutta ja muistuttaa ihmisten oikeudesta puhua ja kirjoittaa äidinkielellään. Unesco aloitti äidinkielen päivän viettämisen jo vuonna 1990, ja sitä vietetään vuosittain 21. helmikuuta.



Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Lisäksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan oppilailla tulisi olla mahdollisuus käyttää kaikkia kielellisiä resurssejaan, toisin sanoen kaikkia osaamiaan kieliä, oppimiseen.

“Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikkapa biologian tunneilla voidaan esimerkiksi ruoansulatuksesta keskustella vieruskaverin kanssa arabiaksi, jos tämä on molempien yhteinen vahva kieli”, selittää yliopisto-opettaja ja tutkija Jenni Alisaari Åbo Akademista. Alisaari kertoo, että oman äidinkielen ja koulun opetuskielen kehittäminen ja käyttäminen rinnakkain on tärkeää, sillä se tukee sekä kielitaidon mutta myös oppiainesisältöjen oppimista. Binogin sivustolla voikin katsoa videota yhdellä kielellä ja saada tekstitykset samanaikaisesti toisella kielellä.

Jenni Alisaari työskentelee yliopisto-opettajana Åbo Akademin Kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa. Lisäksi hän toimii tutkijana Turun yliopiston INVEST-tutkimuskeskuksessa. Alisaaren tutkimusintressit koskevat monikielisyyttä ja monikielisten oppilaiden oppimista ja opettamista. 


Kuvan on ottanut Petra Kumpulainen.

“Opettajan ei itse tarvitse osata kaikkia oppilaidensa hallitsemia kieliä - tärkeintä on tilan luominen tällaiselle kieleilylle ja tiedon tarjoaminen siitä, että on tärkeää osata hyödyntää eri kieliä oppimisessa. Tällä tavoin vahvistetaan myös oppilaiden monikielisiä identiteettejä ja tuetaan heidän itsetuntoaan.”

Binogi ja Kieliprojekti ovat yhteistyössä tutkijoiden kanssa saaneet vahvistuksen sille, kuinka monikielisyys on positiivinen ja vahvistava tekijä. Alisaari kertookin, että useat tutkimustulokset eri puolilta maailmaa ovat osoittaneet, että oman äidinkielen käyttäminen oppimisessa vahvistaa niin koulun opetuskielen, kuin eri oppisisältöjenkin oppimista. Kieleily mahdollistaa myös kielellisen moninaisen arvostuksen lisääntymisen luokissa, mikä itsessään luo mahdollisuudet ymmärrykselle ja yhteiselolle yhä moninaistuvammassa yhteiskunnassa.